Kuvaseikkailuja itse rakennetussa kaupungissa

Katajanokan eskarissa harjoittelimme kuvan- ja videonkäsittelyä hyödyntäen aiemmin rakentamaamme pienoiskaupunkia. Kuvia muokkaamalla lapset pääsivät itse seikkailemaan rakentamaansa ympäristöön. Kuvilla leikittelyn ja niistä käytyjen keskustelujen avulla pohdittiin mediasisältöjen todenmukaisuutta.

Tavoitteet

  • Mediakriittisyys
  • Mediasisältöjen todenmukaisuuden arviointi – kaikki ei ole totta, mitä kuvissa on
  • Lasten ideoiden ja heidän luomiensa hahmojen hyödyntäminen
  • Tabletin ja sovellusten (Backround eraser, Photolayers, Stop Motion Studio) käyttö

Mitä tehtiin?

Ryhmässämme oli eskarivuonna 2015–2016 kaupunkiteema, johon sisällytimme monenlaista toimintaa. Suurin yksittäinen projekti oli oman kaupungin rakentaminen. Tutustuimme aluksi kaupunkisuunnitteluun ja asemakaavoihin. Jokainen lapsi suunnitteli oman rakennuksen ja rakensi sen kierrätysmateriaaleista suunnitelmansa pohjalta. Rakennuksista koottiin n. 2,5 m² kokoinen kaupunki, johon maalattiin ja askarreltiin myös teitä, parkkipaikkoja, viheralueita, joki, silta ja jopa hautausmaa!

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä oli ollut kuvia, joissa Star Wars -hahmot olivat vallanneet Helsingin ja Kuolemantähti leijui Tuomiokirkon yllä. YouTubesta löytyi myös video, jossa imperiumin alukset kiisivät pitkin Helsingin katuja ja Darth Vader laskeutui aluksellaan Esplanadille. Pienet Star Wars -asiantuntijat pohtivat kuvien ja videon todenperäisyyttä ja päättelivät, ettei kyseisiä kuvia voisi olla, ellei sellaista oikeasti olisi tapahtunut.

Keskustelu nosti esille todellisen tarpeen harjoitella medialukutaitoa ja puhua mediassa esiintyvistä kuvista. Näin heräsi ajatus, että voisimme harjoitella kuvan- ja videonkäsittelyä ja hyödyntää rakentamaamme kaupunkia työskentelyssä. Päätimme tehdä kuvia, joissa lapset ovat kaupungissa sekä animaation, jossa bussi kulkee kaupungin kaduilla.

Miten tehtiin?

Aloitimme työskentelyn valokuvaamisella. Kaupungista otettiin tabletilla kuvia eri kulmista, läheltä ja kaukaa. Lapset kuvattiin yksiväristä taustaa vasten. Tätä varten askartelimme päiväkodilta löytyneestä vihreästä muovirullasta ”green screenin”. Myös muut taustavärit olisivat toimineet, mutta kirkkaanvihreä tausta oli ehdottomasti paras, sillä sitä ei löytynyt hiuksista, ihosta, eikä aivan saman sävyisenä vaatteistakaan.

Poistimme lasten kuvista taustat ilmaisella Background Eraser -sovelluksella, jota oli helppo käyttää lasten kanssa. Taustan pystyi poistamaan kuvista automaattisesti tai manuaalisesti, mutta se ei ollut kovin nopeaa puuhaa. Työstimme kuvia aina sopivissa kohdissa muun toiminnan lomassa.

Kun lapsen hahmo kuvassa oli saatu irrotettua taustastaan, se liitettiin Photo Layers -sovelluksella toisen, kaupungista otetun kuvan päälle. Lapset päättivät, minne päin kaupunkia halusivat itsensä sijoittaa. Osalle oli tärkeää päästä oman talonsa luokse, toiset halusivat kävellä autotiellä, kun se nyt oli luvallista, ja osa lapsista seikkaili hautausmaalla tai kurkki talojen takaa. Kuvankäsittelyn mahdollisuuksia hyödynnettiin myös sijoittamalla kaupunkiin jättiläisiä ja mini-ihmisiä. Samaan kuvaan pystyi liittämään useampia kohteita, joten kuvissa saattoi puuhastella useampia lapsia.

Kuvien lisäksi teimme Stop Motion Studio -sovelluksella animaation, jossa itse rakennettu bussi kulkee kaupungissa ja ottaa lapsia kyytiin ja lopulta kaikki nousevat bussista pois ja bussi ajaa pois kaupungista. Jäljittelimme lapsen kaupunkiin rakentamaa bussia suurella keltaisella kartongilla, jonka ”sisään” lapset astelivat. Animaation alussa ja tapahtumien väleissä kuvasimme bussia, jota lapset siirsivät katuja pitkin ja näin se näytti ajelevan kaupungissa.

Osallistujat

Mukana työskentelyssä oli koko lapsiryhmä ja työskentely jakaantui pidemmälle aikavälille.

Arviointi

Työskentely tuki hyvin uuden esiopetussuunnitelman sisältöjen mukaista toimintaa ja linkittyi moneen eri oppimisen alueeseen.

Materiaalit

  • Kaupunki rakennettiin erilaisia askarteluvälineitä hyödyntäen
  • Kuvat ja kuvanmuokkaus sekä animaatiot tehtiin tabletilla

Plussat

  • Työskentelyssä lähdettiin opetussuunnitelman mukaisesti liikkeelle lasten omista havainnoista
  • Pitkäkestoiseen projektiin sai helposti nivottua monenlaisia sisältöjä
  • Lasten oma tuottaminen tabletteja hyödyntäen

Kehitettävää

  • Yhdellä laitteella työskentely vei aikaa

Tiimi

Päiväkoti Katajanokka