Minä vaikuttajana

Tavoitteet

Aineiston tavoitteena on antaa erilaisia keinoja opiskelijoille, kuinka he itse voisivat vaikuttaa kestävän tulevaisuuden syntymiseen. 

Oppiaineet, jotka esiintyvät osiossa

  • ÄI1 
  • ÄI5 
  • YH1 
  • KU1 
  • KU2

Kuvaus

Osion aiheeseen johdattaa lyhyt tarina, johon kannattaa tutustua ensimmäisenä ja sen jälkeen opiskelijat voivat tehdä tarinaan liittyvän pohdintatehtävän. Tarina on merkitty Thinglinkiin kirja -symbolilla. 

Nuorilla on aina ollut pyrkimys vaikuttaa tulevaisuuteen, jonka takia tähän osioon on koottu erilaisia lukiolaisten vaikuttamistapoja, joita lukiolaiset voivat itse toteuttaa. Aineiston aluksi käydään lävitse tärkeitä vaikuttamiseen liittyviä sanoja (vaikuttaminen, aktiivinen kansalaisuus ja argumentaatio). Tämän jälkeen ohjeistetaan mielipidekirjoituksen tekemiseen, kuinka vaikutetaan sosiaalisen median, taiteen ja huumorin avulla ja miten aloitteita tehdään. Lopuksi tutustutaan nuoriin vaikuttajiin. 

Thinglink: Minä vaikuttajana

Lataa saavutettava PDF -versio, jossa Thinglinkin tekstit. Halutessasi voit tehdä oman Thinglink -alustan käyttäen apuna alla olevia tekstejä.

Tehtävät

Tästä PDF-tiedostosta löydät tämän osion tehtävät. Opettajalla on mahdollisuus muokata tehtäviä omanlaisekseen. Lisäksi on mahdollista valita, mitä tehtäviä hän haluaa osiossa käyttää.

Wordwall -tehtävät

Osana materiaalia on tehty myös Wordwall-sovelluksen avulla interaktiivisia tehtäviä opiskelijoille. Osa tehtävistä on upotettu Thinglink-alustalle.  

Voit halutessasi käyttää myös Wordwall-tehtäviä opetuksen tukena. Tehtävät voi tehdä itsenäisesti tai ne voi heijastaa näytölle ja tehdä ryhmän kanssa yhdessä.

Aineiston lähteet

Partio­laisten viesti luonnon ja rauhan puolesta herätteli maailman ilmasto­päättäjiä: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008651028.html?fbclid=IwAR0249j7w0pgobZJDahkdYYMPHbzsFrxJvGsgvLL-ge4yD5zMBcOIl3WcNo  

Vaikuttaminen: https://verkko-opisto.msl.fi/jarjestotoimijan-abc/vaikuttaminen/  

Vaikuttaminen:  

https://www.oph.fi/fi/oppimateriaali/mun-elama/paatoksenteon-taidot/vaikuttaminen

Mitä vaikuttaminen on?: https://www.osallistu.fi/opi-vaikuttamaan/mita-vaikuttaminen-on/  

Mitä tarkoitetaan aktiivisella kansalaisuudella?: https://kansalaisyhteiskunta.fi/tietopankki/mita-tarkoitetaan-aktiivisella-kansalaisuudella/  

Aktiivisen kansalaisuuden vaatimukset: https://kansalaisyhteiskunta.fi/tietopankki/aktiivisen-kansalaisuuden-vaatimukset/  

Näin kirjoitat mielipidekirjoituksen: https://www.ilmastotoiminta.fi/tyokalut/nain-kirjoitat-mielipidekirjoituksen/  

Mielipidekirjoitus: https://juttutyypit.fi/juttutyypit/mielipidekirjoitus/ 

Kirjoita mielipidekirjoitus: https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/ 

Ami Varto tekee ilmastotoimintaa somessa: https://www.ilmastotoiminta.fi/toimijat/ami-varto-tekee-ilmastotoimintaa-somessa/  

Journalismi sosiaalisessa mediassa: https://juttutyypit.fi/nakokulmia-journalismiin/journalismi-sosiaalisessa-mediassa/  

Visuaalisuus sosiaalisessa mediassa: https://juttutyypit.fi/nakokulmia-journalismiin/visuaalisuus-journalismissa/  

10 tapaa tehdä ilmastotoimintaa somessa: https://www.ilmastotoiminta.fi/tyokalut/10-tapaa-tehda-ilmastotoimintaa-somessa/  

Kouluruokailua kehittämään: https://toivoajatoimintaa.fi/kouluruokailua-kehittamaan/#Kouluruokailu_osana_vastuullista_syomista  

Nettivaikuttaminen: https://toivoajatoimintaa.fi/nettivaikuttaminen/  

Huumori journalismissa: https://juttutyypit.fi/nakokulmia-journalismiin/huumori-journalismissa/  

Taide vie ilmastotoiminnan tunteisiin: https://www.ilmastotoiminta.fi/tyokalut/taide-vie-ilmastotoiminnan-tunteisiin/  

Taide maailmaa muuttamassa: https://toivoajatoimintaa.fi/taide-maailmaa-muuttamassa/  

Ilmastoahdistus ja sen kanssa eläminen: https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/materiaalit/ilmastoahdistus-ja-sen-kanssa-elaminen  

Näin teet ilmastomeemejä: https://www.ilmastotoiminta.fi/tyokalut/nain-teet-ilmastomeemeja/  

Taide vie ilmastotoiminnan tunteisiin: https://www.ilmastotoiminta.fi/tyokalut/taide-vie-ilmastotoiminnan-tunteisiin/  

Vastamainokset: https://voima.fi/vastamainokset/  

Näin teet kuntalais- tai kansalaisaloitteen tai adressin: https://www.ilmastotoiminta.fi/tyokalut/nain-teet-kuntalais-tai-kansalaisaloitteen-tai-adressin/  

Tietoa Ota kantaa –palvelusta: https://www.otakantaa.fi/fi/tietoa-palvelusta/1/  

Kuntalaisaloite: https://www.kuntalaisaloite.fi/fi  

Kansalaisaloite: https://www.kansalaisaloite.fi/fi  

Eurooppalainen kansalaisaloite: https://europa.eu/citizens-initiative/how-it-works_fi  

Adressit: https://www.adressit.com/  

Nuorten ideat: https://www.nuortenideat.fi/fi/  

Ota kantaa: https://www.otakantaa.fi/fi/  

Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus. 2021. Helsinki: Otava.