Minä kuluttajana

Tavoitteet

  • Ymmärtää kulutuksen yhteyksiä kestävään tulevaisuuteen eri näkökulmista.
  • Tunnistaa keinoja ja mahdollisuuksia tarkastella ja arvioida kriittisesti kulutukseen ja kaupallisuuteen liittyviä asioita ja kulutustottumuksia.
  • Tunnistaa mahdollisuuksia vaikuttaa vastuullisemman ja kestävämmän kulutuksen puolesta.

Oppiaineet, jotka esiintyvät osiossa

  • GE1
  • YH1
  • ÄI5

Kuvaus

Osion aiheeseen johdattaa lyhyt tarina, johon kannattaa tutustua ensimmäisenä ja sen jälkeen opiskelijat voivat tehdä tarinaan liittyvän pohdintatehtävän. Tarina on merkitty Thinglinkiin kirja-symbolilla. 

Minä kuluttajana –osiossa keskitytään kulutukseen kestävän tulevaisuuden näkökulmasta ja tuodaan esiin kulutukseen liittyviä globaaleja ongelmia. Kulutus näkyy paljon arjessamme, ja lukiolaiset käyttävät ja kuluttavat päivittäin erilaisia tuotteita ja palveluita. Arkipäiväisessä kulutuksessa tuotannon polut voivat tapahtua jopa eri puolilla maailmaa. Kestävät ja vastuulliset tuotannon ja kulutuksen tavat ovat yksi keskeinen asia kestävän tulevaisuuden edistämisen kannalta. Kulutukseen liittyvät valinnat voivat joko edistää kestävää tulevaisuutta tai hidastaa sitä. Lukiolaiset voivat myös vaikuttaa kestävämmän kulutuksen puolesta.

Osioon sisältyvät seuraavat kulutukseen liittyvät teemat:

  • kulutus ja kestävä tulevaisuus 
  • tuotannon matka 
  • kuluttajavaikuttaminen 
  • erilaiset tuotteille myönnettävät sertifikaatit 
  • sosiaalinen media, kulutus ja mainonta 
  • tuotteiden käyttöiän pidentäminen 
  • vinkit aineettomien lahjojen valintaan 

Thinglink: Minä kuluttajana

Lataa saavutettava PDF -versio, jossa on Thinglinkin tekstit. Halutessasi voit tehdä oman Thinglink -alustan käyttäen apuna alla olevia tekstejä.

Lisämateriaalit

Eettisen kaupan puolesta ry:llä on paljon materiaaleja eettiseen kuluttamiseen liittyen, esimerkiksi:

Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajakasvatukseen ja –osaamiseen liittyvän Kulma-blogin tehtävät:

Tehtävät

Tästä PDF-tiedostosta löydät tämän osion tehtävät. Opettajalla on mahdollisuus muokata tehtäviä omanlaisekseen. Lisäksi on mahdollista valita, mitä tehtäviä hän haluaa osiossa käyttää. 

Wordwall –tehtävät

Osana materiaalia on tehty myös Wordwall-sovelluksen avulla interaktiivisia tehtäviä opiskelijoille. Osa tehtävistä on upotettu Thinglink-alustalle. 

Voit halutessasi käyttää myös Wordwall-tehtäviä opetuksen tukena. Tehtävät voi tehdä itsenäisesti tai ne voi heijastaa näytölle ja tehdä ryhmän kanssa yhdessä. 

Aineiston lähteet 

Agenda2030 ja tavoite 12: Vastuullista kulutusta: https://www.ykliitto.fi/vastuullista-kuluttamista

Vastuullinen kuluttaminen: https://eetti.fi/toiminta/teemat/vastuullinen-kuluttaminen/

Kuluttajavaikuttaminen: https://toivoajatoimintaa.fi/kuluttajavaikuttaminen/

Global Footprint Networkin laskema vuosittainen ylikulutuspäivä: https://www.footprintnetwork.org/our-work/earth-overshoot-day/

Kulutus, ympäristö ja etiikka, elinkaariajattelu: https://peda.net/yhdistykset/bmol-ry/oppimateriaalit/eyy/yhteinen_ymparisto/ky

Ylikulutuksen uhat: https://wwf.fi/uhat/ylikulutus/

Tuotteen matka: https://toivoajatoimintaa.fi/kuluttajavaikuttaminen/

Yritysvastuu: Eettisen kaupan puolesta ry. 2020. Yritysvastuuopas. https://eetti.fi/wp-content/uploads/2021/01/Eetti-yritysvastuuopas2020.pdf

Puuvillan polut, tuotannon matka: Eettisen kaupan puolesta ry. 2018. Puuvillan polut. https://eetti.fi/wp-content/uploads/2018/03/Puuvillan_polut_WEB.pdf

Kulutuksen globaalit vaikutukset: Eettisen kaupan puolesta ry. 2018. Globaalin kuluttajan oppikirja. https://eetti.fi/wp-content/uploads/2018/01/Globaalin_kuluttajan_oppikirja_web.pdf

Tuotannon vastuullisuuden kysymykset: https://toivoajatoimintaa.fi/kuluttajavaikuttaminen/

Vastuullinen kuluttaminen, vaatteet: https://www.kuluttajaliitto.fi/materiaalit/vastuullinen-kuluttaminen-vaatteet-ja-tekstiilit/

Vaateteollisuus ja kestävyys: https://finnwatch.org/fi/julkaisut/pikamuodin-jalkeen

Mikromuovi ja sen vaikutukset ympäristöön: https://joutsenmerkki.fi/teemat/mikromuovit/

https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ymparistomyrkyt/mikromuovit  

Ympäristö- ja energiamerkit: https://www.kuluttajaliitto.fi/materiaalit/vastuullinen-kuluttaminen-ymparisto-ja-energiamerkit/

Pohjoismaiset kaupungit haluavat parantaa älypuhelimien vastuullisuutta ja kiertotaloutta: https://helsinginilmastoteot.fi/pohjoismaiset-kaupungit-haluavat-parantaa-alypuhelimien-vastuullisuutta-ja-kiertotaloutta/

Suomi vähentää kertakäyttöisten muovimukien käyttöä ja kannustaa uusien ratkaisujen kehittämistä: Yle. Tiessalo, P. 2022. Hyvästi, kertakäyttöiset muovimukit – mukien lisäksi Suomi pyrkii eroon luontoa kuormittavista take away –ruokapakkauksista. 8.3.2022. https://yle.fi/uutiset/3-12347374

Yritysvastuulainsäädännön eteneminen: Valtioneuvosto. Työ- ja elinkeinoministeriö. 23.2.2022. Euroopan komissio julkaisi ehdotuksen EU:n yritysvastuulainsäädännöstä. https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/euroopan-komissio-julkaisi-ehdotuksen-eu-n-yritysvastuulainsaadannosta

Kuluttajan mediataidot: Kulma, Kilpailu- ja kuluttajavirasto. 2022. Kuluttajan mediataidot tapetilla mediataitoviikolla. https://kulma.kkv.fi/2022/02/07/kuluttajan-mediataidot-tapetilla-mediataitoviikolla/?fbclid=IwAR1TNHYCV84pZYj00H0gn-ZthfzjZ6FgD_O3Y8W5yj5hAmBO5R9_CHfGiys

Kulutus ja ostaminen somessa: Kulma, Kilpailu- ja kuluttajavirasto. 2022. Somebingoa mediataitoviikolla. https://kulma.kkv.fi/2022/02/11/somebingoa-mediataitoviikolla/?fbclid=IwAR0xkT62Wd3xD7dU2Wpc21TLxlXqCU3kVDTjdHa_CCR5HupwPQFIKrRChN4

Kuluttajansuojalaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780038

Mainonnan tunnistettavuus: https://www.kkv.fi/kuluttaja-asiat/markkinointi-alennukset-ja-hinnan-ilmoittaminen/markkinointi-ja-menettely-asiakassuhteessa/mainonnan-tunnistettavuus/

Some ja ulkonäkökeskeisyys: Verke. Kukkonen, I. & Åberg, E. 2022. Oot niin #goals – Ulkonäköpaineita ja ulkonäön kommentointia sosiaalisessa mediassa. https://www.verke.org/blogit/oot-niin-goals-ulkonakopaineita-ja-ulkonaon-kommentointia-sosiaalisessa-mediassa/

Some ja kulutus: Yle. Kosonen, L. 2020. Tutkimus: somella luultua isompi vaikutus nuorten kuluttamiseen – yli 350 vastaajaa kertoi Ylelle, mitä perheissä ajatellaan merkkituotteista. https://yle.fi/uutiset/3-11254083

Some ja paineet: Yle. STT. 2020. Tutkimus: sosiaalinen media lisää paineita, mutta siitä voi olla myös apua normien purkamisessa. https://yle.fi/uutiset/3-11223585

Some ja ulkonäkökeskeisyys: Åberg, E., Koivula, A. & Kukkonen, I. 2019. A feminine burden of perfection? Appearance-related pressures on social networking sites. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0736585319308111

Some, mainonta ja kulutus: Yle. Manu, J. 2019. Hurahditko kiharoihin, himoitsetko mörkömukia? Kulutustutkijan mukaan some puree shoppailijoihin tehokkaammin kuin perinteinen mainonta. https://yle.fi/uutiset/3-10788111

Vinkit aineettomiin lahjoihin: Koutsi, HSY. Lahja kertoo antajastaan. Videolla toimittaja ja ilmastoaktivisti Riikka Suominen jakaa omat lahjavinkkinsä. https://koutsi.hsy.fi/courses/ilmastotreeni/lessons/kuluta-harkiten/topic/tuotekulutuksesta-palvelukulutukseen/

Vinkit aineettomiin lahjoihin: Helsingin Sanomat. Syrjälä, H. 2020. Ahdistaako tavara, mutta joululahjat pitäisi hankkia? Tässä 86 erinomaista vinkkiä aineettomaksi joululahjaksi. https://www.hs.fi/elama/art-2000005931406.html

Elektroniikan kestävyys ja kiertotalous: Eettisen kaupan puolesta ry. 2021. Elektroniikkaselvitys: https://eetti.fi/wp-content/uploads/2021/10/elektroniikkaselvitys_valmis.pdf

Elektroniikan kierrätys: Yle. Hanhinen, H. 6.3.2020. Puhelimet jäävät lojumaan nurkkiin. https://yle.fi/uutiset/3-11043454

Elektroniikan kierrätys: Eettisen kaupan puolesta ry. 2021. Hajoilevat kännykät: https://youtu.be/rCPZXbZQMsg

Aaltonen, A., Kujansuu, E., Merilä, J., Seppälä, J., Suontausta, T. ja Tuominen, P. 2021. Biomi: Ihmisen vaikutukset ekosysteemeihin. Helsinki: Otava.

Brander, N., Hiekka, S., Paarlahti, A., Ruth, C. ja Ruth, O. 2021. Manner 1: Maailma muutoksessa. Helsinki: Otava.