Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen kansainvälisesti

Tavoitteet

Osion tavoitteena on saada selville, miten ilmastonmuutokseen pyritään vaikuttamaan kaikissa maissa. Lisäksi tutustutaan, millaisia sopimuksia maissa ollaan tehty, jotta ilmastonmuutoksen kiihtyminen saadaan pysäytettyä. Lopuksi tavoitteena on tutustuttaa opiskelija Euroopan unioniin ja miten vaikuttaminen siellä tapahtuu. 

Oppiaineet, jotka esiintyvät osiossa

  • YH1 
  • YH3 
  • BI3

Kuvaus

Ilmastonmuutos koskee kaikkia maita, ja ilmastonmuutoksen lieventämiseen suunnitellut keinot hyödyttävät niitä kaikkia. Jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä, seurauksista kärsivät eniten maailman köyhimmät maat ja ihmiset. 

Osiossa otetaan katsaus, miten ilmastonmuutokseen pyritään vaikuttamaan kaikissa maissa ja millaisia sopimuksia on tehty, jotta ilmastonmuutoksen kiihtyminen saadaan pysäytettyä. Lopuksi tutustutaan, kuinka Euroopan unionin asioihin vaikutetaan. Euroopan unionin kansalaisilla on unionin lainsäädännössä määrättyjä oikeuksia ja se antaa kansalaiselle mahdollisuuden vaikuttaa Euroopan unionin toimintaan. Vaikuttamisen keinoina mainitaan mm. äänestäminen sekä ehdolle asettuminen, lakien synty ja edunvalvonta Euroopan unionissa sekä eurooppalainen kansalaisaloite. 

Thinglink: Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen kansainvälisesti

Lataa saavutettava PDF -versio, jossa Thinglinkin tekstit. Halutessasi voit tehdä oman Thinglink -alustan käyttäen apuna alla olevia tekstejä.

Lisämateriaalit

Ilmastosopimuksen aikajana: https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/kestava-kehitys/ilmastosopimus-aikajana  

Tehtävät

Tästä PDF-tiedostosta löydät tämän osion tehtävät. Opettajalla on mahdollisuus muokata tehtäviä omanlaisekseen. Lisäksi on mahdollista valita, mitä tehtäviä hän haluaa osiossa käyttää. 

Wordwall -tehtävät

Osana materiaalia on tehty myös Wordwall-sovelluksen avulla interaktiivisia tehtäviä opiskelijoille. Osa tehtävistä on upotettu Thinglink-alustalle.  

Voit halutessasi käyttää myös Wordwall-tehtäviä opetuksen tukena. Tehtävät voi tehdä itsenäisesti tai ne voi heijastaa näytölle ja tehdä ryhmän kanssa yhdessä.  

Aineiston lähteet

Ilmastonmuutos: https://peda.net/yhdistykset/bmol-ry/oppimateriaalit/eyy/yhteinen_ymparisto/ilmastonmuutos  

Pariisin ilmastosopimus: https://ym.fi/pariisin-ilmastosopimus  

Ilmastonmuutos: Mitä EU tekee?: https://www.consilium.europa.eu/fi/policies/climate-change/  

Ilmastosopimuksen aikajana: https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/kestava-kehitys/ilmastosopimus-aikajana  

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma: https://ec.europa.eu/info/strategy/priorities-2019-2024/european-green-deal_fi  

Ympäristönsuojelu: https://www.nuortenelama.fi/elavaa-elamaa/ymp%C3%A4rist%C3%B6-ja-kuluttaminen/ymp%C3%A4rist%C3%B6nsuojelu-812   

IPCC tukee ilmastopoliittista päätöksentekoa: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/ipcc-ilmastopaneeli  

Kuudes arviointiraportti: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/kuudes-arviointiraportti  

EU-kansalaisen oikeudet ja vaikuttaminen Euroopan unionissa: https://eurooppatiedotus.fi/sina-ja-eu/eu-kansalaisen-oikeudet-vaikuttaminen-eussa/  

Näin syntyy EU-laki: https://eurooppatiedotus.fi/perustietoa-eusta/nain-syntyy-eu-laki/  

End the Cage Age: https://europa.eu/citizens-initiative/end-cage-age_fi  

Euroopan parlamentti haluaa kieltää eläinten häkkikasvatuksen: https://animaliamedia.fi/euroopan-parlamentti-haluaa-kieltaa-elainten-hakkikasvatuksen/  

Aunesluoma, J., Rilla, J. ja Varis, S. 2021. Lukion yhteiskuntaoppi Uutishuone: Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailma. Helsinki: Sanoma Pro.  

Aaltonen, A., Kujansuu, E., Merilä, J., Seppälä, J., Suontausta, T. ja Tuominen, P. 2021. Biomi: Ihmisen vaikutukset ekosysteemeihin. Helsinki: Otava.